Mainos
Mainos

Saksan kouluja vaivaa paha opettajapula

Pelkästään Baijerin osavaltiossa ennustetaan, että vuoteen 2010 mennessä kouluista puuttuu noin 13 500 ammattitaitoista opettajaa.

Saksassa on jo usean vuoden ajan kärvistelty koululaisten huonoa menestystä kansainvälisissä Pisa-vertailuissa. Opettajien ja myös vanhempien mielestä syy on yksinkertainen: opettajia on käytännössä liian vähän kaikissa aineissa ja kaikilla luokka-asteilla.

- Meidän laskujemme mukaan koko Saksasta puuttuu juuri nyt 16 000 opettajaa. Väkilukuun suhteutettuna se on todella paljon, sanoo rehtori Heinz-Peter Meidinger Rober Koch –lukiosta.

Vuonna 2010 pelkästään Baijerin osavaltiossa haetaan opettajanhuoneisiin turhaan 13 500 ammattitaitoista opettajaa.

Pisa-kouluvertailuja luetaan Saksassa tarkemmin kuin ehkä missään muussa EU-maassa. Ajattelijoiden ja kirjailijoiden maa ei ole pärjännyt näissä vertailuissa kovin hyvin. Yhtenä syynä pidetään juuri pulaa osaavista opettajista.

Saksa on yrittänyt kuroa muiden etumatkaa Pisa-tutkimuksissa. Luonnontieteissä on onnistuttu, mutta matematiikan osaamiseen ei edelleenkään olla tyytyväisiä.

- Tiedän, että Baijerissa yli 200 lukiota ilmoitti tarvitsevansa matematiikan opettajan. Vain neljäkymmentä sai lopulta haluamansa. Eli 160 koulua siis kärsii tässä aineessa opettajapulasta, sanoo Meidinger.

Poissaolot ovat lisääntyneet. Harva pysyy esimerkiksi juuri matematiikassa kärryillä pelkällä itseopiskelulla.

- Matematiikan opettajiksi otetaan kaikki, jotka osaavat laskea 1 + 1. Niitä, joita todella tarvittaisiin, ei saada, koska heille pitäisi tarjota enemmän rahaa, valittelee varapuheenjohtaja Axel Götz lukiolaisten vanhempien etujärjestöstä.

Opettajapula uhkaa vakavasti myös valinnaisten aineiden opetusta, jota on karsittu huomattavasti. Monissa kouluissa rehtori on joutunut ohjaamaan kaikki kynnelle kykenevät opettajat pakollisten aineiden pariin.

(MTV3)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme