Mainos

Saksan lääkärit kehottavat ihmisiä kävelemään pingviinityylillä

Saksassa paikallinen lääkäriliitto on kehottanut kävelemään kuin pingviini, jotta ihmiset eivät kaatuilisi liukkailla jalkakäytävillä.

Lääkärien mukaan pingviinityylillä käveleminen tarkoittaa, että ihminen nojautuu kävellessään hieman eteenpäin. Näin ruumiin paino kohdistuu kävellessä astuvaan jalkaan.

Lääkärien mukaan normaalisti kävellessä ruumiin paino on tasaisesti molemmilla jaloilla. Liukkaalla kelillä tämä aiheuttaa tasapaino-ongelmia ja voi johtaa kaatumiseen.

Saksaan on ennustettu kylmiä kelejä tulevina päivinä ja esimerkiksi Berliiniin noin 10 asteen pakkasta.

Lääkärien ohjeistuksen taustalla on vuoden 2014 tapahtumat pääkaupungissa Berliinissä. Tuolloin paikallisia viranomaisia arvosteltiin siitä, että teitä ei suolattu vaikka meteorologit olivat varoittaneet teiden jäätymisestä.

Tämän seurauksena Berliiniin päivityspoliklinikat täyttyivät teillä kaatuneista ihmisistä, joilla oli luunmurtumia.  

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot