Mainos
Mainos

Salainen palvelu mokasi Obaman juhlaillallisilla

Yhdysvaltojen salainen palvelu on joutunut nolona myöntämään, että kuokkavieraat pääsivät kättelemään maan tarkimmin vartioitua miestä valtiollisilla päivällisillä, jonne ulkopuolisilla ei pitänyt olla asiaa.

Maailmalle on levinnyt kuva, jossa Michaele Salahi kättelee presidentti Barack Obamaa ja Tareq-puoliso seisoo vieressä.

Salainen palvelu on selvittänyt kuumeisesti jo päiväkausia, kuinka kutsumaton pariskunta pääsi livahtamaan Intian pääministerin Manmohan Singhin kunniaksi pidetyille päivällisille Valkoiseen taloon tiistaina. Pariskunta läpäisi moninkertaisen turvatarkastuksen, vaikkeivat he olleet kutsuvieraslistalla.

Salainen palvelu myöntää poikkeuksellisesti tyrineensä.

- Olemme hyvin syvästi huolestuneita ja vaivautuneita, salaisen palvelun päällikkö Mark Sullivan sanoo.

Presidenttiä kaikkialle seuraavan salaisen palvelun mottona on hoitaa työnsä sataprosenttisesti ilman virheitä. Urakka on mittava: viime vuonna yksin Valkoisessa talossa kävi 1,2 miljoonaa vierasta. Obaman kaudella presidenttiin kohdistuvien uhkauksien määrä on kasvanut 400 prosenttia, sanoo salaisesta palvelusta kirjan kirjoittanut Ronald Kessler.

(MTV3 - STT - Reuters - AFP)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme