Mainos
Mainos

Sambiassa sotilasvallankaappaus ohi

Sambian vallankaappausyritys on kukistettu ja tilanne maassa on laillisen johdon hallinnassa, kertoi presidentti Frederik Chiluba tänään. Aiemmin päivällä kapinalliset sotilaat kertoivat ottaneensa vallan presidentti Frederik Chilubalta.

-Olen iloinen voidessani kertoa, että vihollisemme suunnitelmat on torjuttu, Chiluba sanoi radiopuheessaan.

Aiemmin pääkaupungista Lusakasta raportoinut upseeri kertoi, että kaappausyritys on ohi ja kaappausta yrittäneet kapinalliset sotilaat on pidätetty.
-Järjestys on palautettu ja presidentti on vallassa, hän sanoi.

Vallankaappausyrityksestä kertoi ensimmäisenä Britannian yleisradioyhtiö BBC. Myöhemmin sambialainen turvallisuusviranomainen kertoi, että kapinalliset sotilaat olivat piirittäneet radio- ja televisiokeskuksen sekä presidentinpalatsin. Hänen mukaansa presidentti Chiluballe uskolliset sotilaat suunnittelivat vastakaappausta.

Kaappauksen yrittäjäksi ilmoittautui aiemmin tuntemattomana ollut ryhmä, joka kutsui itseään Kansallisen pelastuksen neuvostoksi. Ryhmää johti kapteeni Solo. Hän kertoi BBC:lle ryhtyneensä kaappaukseen lopettaakseen rikollisuuden ja lahjonnan, joka on syössyt maan kaaokseen.

Chiluba valittiin viime vuoden marraskuussa uudelle presidentin viisvuotiskaudelle. Ensi kerran hänet valittiin presidentiksi 1991, jolloin hän lopetti lähes 30 vuotta jatkuneen Kenneth Kaundan valtakauden.
(STT-AFP-Reuters)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme