Mainos
Mainos

Sängyn alta löytyi 600 000 euron kultakuppi

Gold Cup

Brittiläinen John Webber huomasi muuttoa tehdessään isoisältään vuonna 1945 saamansa lahjan. Joku kumma vaisto kertoi Webberille, että kyseinen kultainen kuppi kannattaa käydä näyttämässä asiantuntijoille.

Kyllä se kannattikin. Osoittautui, että kultakuppi on kotoisin muinaisesta Persiasta. Kun sängyn alla olleesta kenkälaatikosta löytynyt astia kesäkuun alussa huutokaupataan, hinnan arvioidaan nousevan yli 600 000 euroon.

- Taivas yksin tietää, mistä isoisäni oli kultaisen kupin saanut. Kun olin lapsi, kuppi toimi ilmakivääriammunnoissani maalitauluna, Webber naureskelee.

Hänen isoisänsä työskenteli aikoinaan romukauppiaana, ja paljon kultaesineitä kulki hänen käsiensä kautta. Monet niistä päätyivät sulatettaviksi, mutta ei tämä. Webber itse luuli pitkään, että esine on pronssia ja sen vuoksi hän tohti ampua sitä ilmapyssyllä.

Kalleuksia Suomesta

Intendentti Dan von Koskull Bukowskin huutokauppakamarista pitää kultakupin tarinaa mahdollisena. Hän muistuttaa kuitenkin, että itämaisista esineistä on tehty ja tehdään valtavasti väärennöksiä.

Entä löytyykö Suomesta vastaavanlaisia aarteita huutokaupattaviksi?

- Ei aivan näin arvokkaita, mutta hinnakkaita kuitenkin, kertoo von Koskull. Hän on erikoistunut designiin, lasiin ja antiikkiesineisiin.

Von Koskull kertoo käyneensä vuonna 2004 arviointikäynnillä eräässä kodissa. Kierroksen päätteksi katsottiin vielä laatikkoon, jossa oli sekalaista tavaraa. Löytyi hopeinen valokuvakehys, joka oli tehty Fabergén liikkeessä. Huutokaupassa esine myytiin 21 000 eurolla.

Useammin tulee vastaan Aallon Savoy-maljakoita, jotka on tehty 1930-luvun lopulla Karhulan lasitehtaalla. Niiden arvo saattaa olla 5000-6000 euroa. Maljakon tunistamiseen tarvitaan ammattilainen, koska siinä ei välttämättä ole kaiverruksia.

Von Koskull kehottaakin ihmisiä tarkistuttamaan vanhat esineensä asiantuntijalla, ennen kuin he vievät ne kirpputorille. Kirppareita nimittäin kiertää joukko niin kutsuttuja tsuppareita, jotka kyllä tunnistavat arvoesineet. He ostavat ne pilkkahintaan, ja vievät sitten huutokauppaan tai antiikkiliikkeeseeen myytäviksi kalliiseen hintaan.

Vanhat suomalaisesineet tarvitsevat vientiluvan

Mutta jos ikivanha persialainen kultakuppi sittenkin löytyisi Suomesta? Saisiko sen myydä huutokaupassa?

Museoviraston osastonjohtaja Leena Söyrinki-Harmo kertoo, että esineestä pitäisi pystyä esittämään uskottava omistushistoria. Jos se onnistuu, niin myynnille ei ole estettä. Eikä maastaviennille, koska esine ei ole suomalainen.

Useat valtiot ovat solmineet 1970-luvulta alkaen kansainvälisiä sopimuksia, joiden avulla pyritään estämään antiikkiesineiden vienti pois niiden alkuperämaasta.

Suomessa on voimassa laki kulttuuriesineiden maastaviennin rajoittamisesta vuodelta 1999. Sen mukaan tietyt Suomessa tehdyt esineet tarvitsevat maastavientiluvan. Niitä ovat esimerkiksi vanhempi kotimainen taide, huonekalut, asiakirjat, nuotit ja kartat. Jos esine on yli satavuotias, vientilupa usein tarvitaan.

Myös ulkomailla tehty, mutta Suomen kulttuurihistoriaan liittyvä esine voi tarvita vientiluvan. Tällainen voisi olla esimerkiksi tsaariperheen suomalaiselle antama lahja.

Muinaismuistoja pitää tarjota valtiolle

Aitoja muinaismuistoja pitää lain mukaan tarjota valtiolle lunastettaviksi. Niistä suurin osa on kivikirveitä. Välillä löytyy myös solkia, koruja ja ikivanhoja rahoja. Valtio lunastaa suurimman osan muinaismuistoista. Lunastushinta määräytyy tapauskohtaisesti. Usein löytäjät lahjoittavat esineet valtiolle.

Jos arvelee löytäneensä muinaismuiston, kannattaa ottaa yhteys joko paikalliseen museoon tai museovirastoon, osastonjohtaja Söyrinki-Harmo kehottaa.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme