Mainos
Mainos

Sankariteko Lontoossa saattoi pelastaa jopa 20 ihmisen hengen – nainen painautui ravintolan ovelle muuriksi

Lontoossa paikallinen taksikuski on kertonut julkisuuteen tapauksesta viime yöltä. Yksi hänen asiakkaistaan saattoi pelastaa jopa 20 ihmisen hengen estämällä terroristin pääsyn ravintolaan. Tapauksesta kertovat The Telegraph ja The Sun verkkosivuillaan.

Taksin kyydissä ollut nainen oli painautunut ravintola Black and Bluen ovea vasten niin, ettei terroristi päässyt tunkeutumaan sisään. 

Naisen toimet mahdollistivat sen, että muut ravintolassa olleet pääsivät pakenemaan takaovesta ulos.

Hetken kuluttua ovi antoi periksi mutta nainen pääsi pakenemaan iskijöiltä.

– Heitä oli kaksi ja tulivat kyytiini. He kertoivat, kuinka olivat estäneet miehen tulon ravintolaan sisään, taksikuski Aksha Patel kertoi Sky Newsille.

– Naisen onnistui pidätellä ovea muutamia sekunteja, mutta se riitti siihen, että muut pääsivät pakenemaan.  Voi olla, että hän saattoi pelastaa jopa 20 ihmisen hengen, mies jatkoi. 

Lontoon yöllisissä iskuissa on kuollut 7 uhria, lisäksi poliisi ampui kolme epäiltyä hyökkääjää. Loukkaantuneita on jopa 50, useilla on hengenvaarallisia vammoja.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme