Mainos
Mainos

Sarkozysta tulossa presidenttiehdokas

Sarkozyn puoluetoveri pääministeri Dominique de Villepin on kieltäytynyt julkisesti tukemasta häntä.

Ranskan sisäministeri Nicolas Sarkozy kruunattiin tänään oikeistolaisen UMP-puolueen presidenttiehdokkaaksi. Sarkozyn päävastustajana pidetään sosialistien Segolene Royalia, joka voi kyselyiden mukaan nousta maan ensimmäiseksi naispresidentiksi kevään vaaleissa.

- Olen koko elämäni haaveillut siitä, että voin olla hyödyksi Ranskalle, maalleni, kansakunnalleni. Olette tehneet tänään todeksi unelmani ensimmäisen vaiheen, Sarkozy julisti Pariisissa.

Sarkozylla ei ollut kilpailijoita UMP:n sisällä. Hän sai melkein sataprosenttisen tuen noin 340 000 jäseneltä, joista vajaat 70 prosenttia kävi äänestämässä.

Sarkozy tyrmäsi puheessaan Turkin EU-jäsenyyden. Hänen mukaansa "Turkilla ei ole sijaa Euroopan unionin sisällä" ja EU:n jatkuva laajeneminen tuhoaa poliittisen unionin.

- Euroopan on tunnustettava rajansa, ettei kaikilla mailla olisi kutsumusta päästä Euroopan jäseniksi.

Sarkozy kehotti puoluetovereitaan myös yhdistämään voimansa. Hän ei ole onnistunut taivuttelemaan taakseen muun muassa pääministeri Dominique de Villepiniä joka on kieltäytynyt julkisesti tukemasta häntä

Sarkozyn ehdokkuutta oli tullut juhlistamaan lähes 80 000 hänen kannattajaansa eri puolilta maata. Kampanjan iskulause on Yhdessä - kaikki on mahdollista. Kovaotteisena tunnetun ministerin julkisuuskuvaa pyritään pehmentämään ennen vaaleja.

- Olemme ymmärtäneet, että suuri perhe on erilaisuuksien summa, Sarkozy sanoo.

Vaalien ensimmäinen kierros on 22. huhtikuuta ja toinen 6. toukokuuta. Ehdokkaana saattaa olla jälleen myös äärioikeiston Jean-Marie Le Pen, joka yllätti vuonna 2002 pääsemällä toiselle kierrokselle.

Istuva presidentti Jacques Chirac ei toistaiseksi ole ilmoittanut, pyrkiikö hän vielä kolmannelle kaudelle. Sitä pidetään kuitenkin epätodennäköisenä.

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme