Mainos
Mainos

Sars-keuhkokuumeen aiheuttajan tunnistaminen vie viikkoja

Kulovalkean tavoin leviävän sars-keuhkokuumeen aiheuttajaviruksen tunnistaminen saattaa viedä vielä viikkoja.

Maailman terveysjärjestön WHO:n tartuntatautiosaston johtaja David Heymann totesi espanjalaisen El Pais -sanomalehden lauantaina julkaisemassa haastattelussa, että WHO on valjastanut yksitoista huippulaboratorioita jäljittämään sars-virusta. Laboratorioiden työn pitäisi olla valmiina muutaman viikon kuluttua.

Toisaalta Heymann arveli, että pahimmillaan jäljitystyö saattaa viedä jopa kuukausia. Myös hoidon ja rokotteen kehittämiseen voi kulua "pitkä aika".

WHO:n pahin pelko onkin nyt, että sars-keuhkokuumeella saattaisi olla oireettomia taudinkantajia, jotka tietämättään levittävät tautia matkustaessaan lentämällä maasta toiseen. Heymannin mukaan viruksen tunnistamisen jälkeen on mahdollista kehittää testi, jolla myös oireettomat taudinkantajat saadaan seulottua joukosta.

Sars on surmannut eri puolilla maailmaa jo lähes 90 ihmistä. Sairastuneita on yli 2 500.

Viimeisin kuolemantapausten listaan liittynyt maa on Malesia, jonka terveysviranomaiset vahvistivat tänään ensimmäisen sars-kuoleman. Sars on tappanut ihmisiä myös Vietnamissa, Kanadassa, Singaporessa ja Thaimaassa.

Manner-Kiinan jälkeen toiseksi eniten tautiepäilyjä on Hongkongissa, missä sairastuneita on viranomaisten mukaan 800 ja kuolleita 20. Kaupungin kaikki sairaalat onkin julistettu hätätilaan.

Aasian ulkopuolella eniten epäilyjä on Kanadassa, missä ainakin 187 ihmisen pelätään sairastuneen sars-keuhkokuumeeseen. Yhdysvalloissa sairastuneita arvellaan olevan satakunta, jonka lisäksi tuhannet ihmiset ovat eristettyinä.

Venäjän ensimmäinen sars-epäily sen sijaan osoittautui tavalliseksi keuhkokuumeeksi.

Lisäksi sars-keuhkokuumeeseen sairastuneita epäillään olevan Ranskassa, Saksassa, Laosissa, Australiassa ja Filippiineillä.

Kiinan terveysviranomaiset ovat vasta viime viikkoina ryhtyneet lähettämään WHO:lle virallisia raportteja sars-tilanteesta. Raporttien mukaan 49 kiinalaista on kuollut ja 1220 sairastunut sarsiin viimeisen viiden kuukauden aikana.

Sars-keuhkokuume lähti leviämään manner-Kiinasta viime vuoden lopulla. Kiinaa on arvosteltu voimakkaasti siitä, että maa ei ole avoimesti kertonut taudin etenemisestä.

(MTV3-STT-Reuters-DPA)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme