Mainos
Mainos

Sateet eivät helpottaneet sammutustöitä Australiassa

Kauan kaivatut sateet ovat vain vaikeuttaneet metsäpalojen kimpussa jo kolmatta viikkoa kamppailevien palomiesten työtä.

Kaakkois-Australiassa eilen illalla alkaneet pitkään odotetut sateet ovat vain vaikeuttaneet pensaspalojen sammutustöitä.

Uuden Etelä-Walesin palokunnan edustaja kertoo, että sade on liian heikkoa sammuttaakseen riehuvia paloja, mutta sen sijaan se haittaa palomiesten työtä. Palokunta yrittää etukäteen kulottaa maakaistaleita, jotta paljas maa estäisi tulen etenemisen.

Aiemmin eilen palomiesten työtä auttoi viileämpi, kostea sää. Ensi viikoksi säätieteilijät ennustavat Uuteen Etelä-Walesiin kuumaa ja tuulista säätä. Huomiseksi on luvattu sadekuuroja ja ukkosta etenkin osavaltion pohjoisosaan.

Metsäpalot ovat riehuneet alueella jo kaksi viikkoa. Niiden kustannuksiksi arvioitiin eiliseen mennessä 35 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria eli yli 38 miljoonaa euroa (228 miljoonaa markkaa).

(MTV3-AFP)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme