Mainos
Mainos

Savisaar kritisoi Koivistoa

Viron entinen pääministeri kritisoi muistelmissaan rankasti presidentti Mauno Koivistoa. Savisaaren mukaan Suomen valtio oli 80-luvun lopulla suomettunut ja toimi Neuvostoliiton tahdon mukaisesti.

Edgar Savisaar oli Viron pääministeri maan uudelleenitsenäistyessä vuoden -91 elokuussa. Nyt hän muistelee tuota historiallista aikaa ja kritisoi hyvin paljon muun muassa presidentti Mauno Koivistoa.

-Olen lukenut Koiviston muistelmat ja minua hämmästyttää kuinka hän uskoi Gorbatshovia ja kuinka hän uskoi sitä, mitä Gorbatshov kirjoitti Baltian-maiden tilanteesta, Savisaar sanoo.

Savisaaren mukaan Suomi oli suomettunut 80-luvun lopulla. Hänen mukaansa Suomi toimi Neuvostoliiton käsikassarana. Savisaar kirjoitaa, että Neuvostoliitto antoi Suomelle tehtäväksi Baltian-maiden ja erityisesti Viron itsenäistymisen estämisen.

-Me luonnollisesti odotimme, että Koivisto olisi ottanut enemmän huomioon Viron ja Baltian maiden mielipiteitä. Suomen presidenttinä hänen pitikin työskennellä Suomen eikä toisten maiden etuja ajaen ja eikö hän niin myös toiminut, toteaa Savisaar.

Edgar Savisaaren muistelmateoksessa Viron itsenäistymisestä on tuhat sivua tekstiä. Savisaar haluaa muistelmissaan kertoa oman näkemyksensä Viron itsenäistymisestä. Savisaaren kritiikki ei ole kuitenkaan kovin uutta, sillä 90-luvulla lähes kaikki Viron johtavat poliitikot arvostelivat Koivistoa hänen nihkeästä suhtautumisestaan Viron ja muiden baltian maiden itsenäistymiseen.

(MTV3)

(Yhdeksän uutiset 17.01.2005)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme