Mainos
Mainos

Savu valtasi Buenos Airesin

Argentiinan pääkaupunki Buenos Aires on peittynyt paksuun savuvaippaan. Näkyvyys kaupungissa on kutistunut alle sataan metriin, useita lentoja on jouduttu perumaan ja teitä sulkemaan.

Viranomaisten mukaan savu on aiheuttanut myös ainakin seitsemän kuolonkolaria. Terveyskeskukset ja sairaalat ovat täyttyneet hengityselinoireista kärsivistä kaupunkilaisista.

Savu on peräisin tasangoilta noin sata kilometriä pääkaupungista pohjoiseen. Paikalliset karjankasvattajat ovat sytyttäneet tulipaloja kasketakseen itselleen uusia laidunmaita. Kasviston polttaminen pois laitumilta on varsin yleistä Argentiinassa.

Meteorologien mukaan kaupungin tilanteeseen ei ole luvassa helpotusta, sillä pohjoistuuli ajaa edelleen savua kohti Buenos Airesia. Palot eivät myöskään sammu ilman kaatosateita, eikä niitä ole lähiaikoina luvassa.

(MTV3-STT-Reuters-DPA)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme