Mainos
Mainos

Schwarzeneggerista Kalifornian uusi kuvernööri

Republikaanien edustaja, näyttelijä-bodaaja Arnold Schwarzenegger on valittu Kalifornian uudeksi kuvernööriksi. Vuosi sitten uudelle kaudelle valittu kuvernööri, demokraattien Gray Davis on myöntänyt hävinneensä Kalifornian uusintavaalin.

Näyttelijä Arnold Schwarzeneggerin valinta Kalifornian osavaltion kuvernööriksi varmistui ääntenlaskennan edetessä päivän aikana. Republikaani Schwarzenegger oli saanut runsaat 45 prosenttia äänistä, kun lähes 75 prosenttia oli laskettu.

Toiseksi tullut demokraattinen varakuvernööri Cruze Bustamente oli saanut noin 30 prosenttia äänistä. Tähänastisen demokraattisen kuvernöörin Gray Davisin erottamista kannatti selvä enemmistö äänestäjistä.

- On jonkun muun vuoro palvella, ja hyväksyn äänestäjien arvion, sanoi Davis luopumispuheessaan. Samalla hän lupasi olla yhteistyössä uuden kuvernöörin kanssa.

Harvinainen vaali

Uusintavaali on Kalifornian lisäksi noin parinkymmenen muun osavaltion vaalilaissa, mutta keinoa on käytetty erittäin harvoin. Kaliforniassa uusintavaalin syynä oli kasvava tyytymättömyys kuvernööri Gray Davisiin. Davis valittiin viime vuoden marraskuussa toiselle nelivuotiskaudelle, mutta osavaltion kasvavat talousvaikeudet pistettiin Davisin niskoille.

Demokraattien mukaan kyseessä on kuitenkin tietoinen ajojahti, jonka avulla mitätöidään viime vaaleissa äänestäneiden tahto.

Republikaanit aloittivat nimienkeruun osavaltiossa keväällä. Nimiä uusintavaaliin tarvitaan 900 000, ja allekirjoituksia oli kerätty heinäkuuhun mennessä noin 1,3 miljoonaa. Tuolloin päätettiin uusintavaalista. Kaliforniassa on noin 35 miljoonaa asukasta, ja heistä noin 15,4 miljoonaa on rekisteröitynyt äänestäjiksi.

Ennakkoarvioiden mukaan jopa noin 10 miljoonaa rekisteröityneistä kävi vaaliuurnilla. Äänestysvilkkaus oli siis suurin moniin vuosiin.

Itävalta kutsui Schwarzeneggerin käymään

Itävallan ulkoministeri Benita Ferrero-Waldner on kutsunut Schwarzeneggerin käymään synnyinmaassaan.

Schwarzeneggerin kotikaupungissa Thal bei Grazissa Itävallan kaakkoisosassa hänen voittoaan juhlittiin hotellissa, jonka omistaa Schwarzeneggerin lapsuudenaikainen ystävä Karl Kling.

Schwarzeneggerin voiton odotetaan Itävallassa kasvattavan matkailua.

(MTV3-STT)

(Huomenta Suomi 08.10.2003)

Arnold Schwarzenegger sopii Kaliforniaan poliittisesti hyvin - hän on tietyllä tavalla konservatiivi ja toistaalta liberaali, arvioi Renvall-instituutin tutkija Simo Virtanen.

(Huomenta Suomi 08.10.2003)

(Kymmenen uutiset 08.10.2003)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme