Mainos

Seitsemän naista ja kuusi miestä pidätetty Lontoon iskun takia – Isis väittää tehneensä iskun

Britannian poliisi kertoo, että Lontoon terrori-iskun tutkinnassa pidätetyistä seitsemän on naisia ja viisi miehiä. Poliisi kertoo asiasta tiedotteessa. Nuorin pidätetyistä on 19-vuotias nainen ja vanhin 60-vuotias nainen.

Yhtä naista lukuun ottamatta kaikki pidätetyt on otettu kiinni samasta osoitteesta.

Yksi pidätetyistä on jo vapautettu. 55-vuotias mies on päästetty menemään ilman syytteitä, tiedotteessa kerrotaan.

Poliisi on jo aiemmin kertonut, että tähän mennessä yhteensä 12 on pidätetty osana tutkintaa.

Isis väittää tehneensä iskun

Äärijärjestö Isis väittää olevansa Lontoon terrori-iskun takana. Muun muassa asiasta uutisoivan BBC:n mukaan äärijärjestö kertoo asiasta Amaq-propagandatoimistonsa välityksellä.

Isis on väittänyt olleensa myös viime kuussa Manchesterissa tehdyn iskun takana.

Yksi kuolonuhreista nimettiin

Yksi iskun kuolonuhreista on nimetty, kertoo muun muassa Guardian. Kanadalaisen Chrissy Archibaldin perhe on julkaissut tiedotteen, jossa he kertovat Archibaldin saaneen surmansa iskussa.

Kanadan pääministeri Justin Trudeau oli jo aiemmin kertonut, että yksi iskussa surmansa saaneista oli kanadalainen.

Lisäksi kuolonuhrien joukossa on kerrottu olevan ainakin yksi ranskalainen. Ranskan ulkoministerin Jean-Yves Le Drianin mukaan iskussa haavoittui lisäksi seitsemän ranskalaista, joista neljä on kriittisessä tilassa.

Myöhään lauantaina tapahtunut terrori-isku oli Britannian kolmas alle kolmen kuukauden sisällä. Hyökkäyksessä kuoli ainakin seitsemän ihmistä ja haavoittui kymmeniä, joista noin 20 oli sunnuntai-iltana kriittisessä tilassa.

Suomen ulkoministeriön mukaan tietoa suomalaisista uhreista ei ole.


Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot