Mainos

Sellutehdas uhkaa Indonesian sademetsiä

Ulkomainen yhteisyritys aikoo avata uuden selluloosatehtaan Etelä-Kalimantaniin Indonesiaan ympäristönsuojelijoiden tiukasta vastustuksesta huolimatta, kertovat paikalliset tiedotusvälineet.

Mukana tehdashankkeessa on sijoittajia muun muassa Suomesta, Ruotsista, Saksasta, Kiinasta, Japanista ja Yhdysvalloista. Etelä-Kalimantanin kuvernööri kertoi Antara-uutistoimistolle, että tehdas rakennetaan parin seuraavan kuukauden aikana, ja sen vuosittainen tuotantokapasiteetti on 600 000 tonnia.

Ympäristönsuojelijat ovat vastustaneet tehdasta, joka heidän mukaansa saattaa johtaa laittomiin hakkuisiin Meratusissa, Etelä-Kalimantanin viimeisellä merkittävällä sademetsäalueella. Uusi tehdas sijaitsee lähellä suojeltua Meratusin aluetta.

- Uuden lähistöllä sijaitsevan sellutehtaan myötä Meratusin metsät häviävät entistä kiivaampaa tahtia, Telepak Indonesia - ympäristöliikkeen edustaja arveli.

(MTV3-STT-DPA)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot