Mainos

Selvitys: Tupakoinnista 1,3 biljoonan menetykset taloudelle vuodessa

Tupakointi aiheutti maailmantaloudelle noin 1,3 biljoonan euron menetykset vuonna 2012, ilmenee tuoreesta selvityksestä. Tupakoinnin vuoksi menetettiin liki kaksi prosenttia planeetan bruttokansantuotteesta. 

Nyt tehdyn laskelman mukaan tupakoinnista seuraava sairaala- ja muu hoito maksoivat noin 400 miljardia euroa vuodessa. 

Selvityksen mukaan 40 prosenttia tupakoinnin aiheuttamista taloudellisista menetyksistä syntyy vähävaraisemmissa, kehittyvässä maissa. Tilanne on silti vaikea myös Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa, joissa savukkeet tappavat runsaasti työikäisiä. 

Tupakoinnin talousvaikutuksia tutkivat Maailman terveysjärjestö WHO ja American Cancer Society. 

Tutkimuksen tekijät arvioivat, että tulokset osoittavat kiireellisen tarpeen vahvemmalle tupakoinnin rajoittamiselle.  

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot