Mainos
Mainos

Senaatilta täysi tuki Panettan valinnalle puolustusministeriksi

Yhdysvaltain senaatti on vahvistanut Leon Panettan nimityksen maan uudeksi puolustusministeriksi. Panetta sai tiistaina harvinaislaatuisessa äänestyksessä taakseen kaikki sata senaatin edustajaa.

Panetta on tähän asti toiminut keskustiedustelupalvelu CIA:n johtajana. Ennen senaatin äänestystä häntä suitsutettiin al-Qaida-johtaja Osama bin Ladenin jäljittämisestä. Bin Laden kuoli keväällä Pakistanissa Yhdysvaltain erikoisjoukkojen iskussa.

Ensi viikolla 73 vuotta täyttävä Panetta seuraa puolustusministerin tehtävässä Robert Gatesia. Hän aloittaa uudessa tehtävässään heinäkuun alussa.

Uuden ministerin haasteita ovat Afganistan, Irak ja Libya eli kolme konfliktia, joissa amerikkalaisjoukot ovat osallisina. Toisin kuin edeltäjänsä hän on sanonut kannattavansa sitä, että merkittävä määrä amerikkalaisjoukkoja vedetään pois Afganistanista ensi kuussa.

(MTV3 – STT – AFP – Reuters)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme