Mainos
Mainos

Senaatti puoltaa kantasolututkimusta

Presidentti George W. Bush on kuitenkin jo ilmoittanut käyttävänsä veto-oikeuttaan esityksen kumoamiseen. Bush teki samoin viime vuonna vastaavanlaisen esityksen kohdalla.

Yhdysvaltain senaatti on hyväksynyt esityksen suurentaa liittovaltion rahoitusta kiistellylle kantasolututkimukselle. Esityksessä rahoitukselta oli tarkoitus poistaa presidentti George W. Bushin sille asettamat rajoitukset. Se hyväksyttiin äänin 63-34.

Bush lupasi kuitenkin tuoreeltaan senaatin päätöksen jälkeen käyttää veto-oikeuttaan esityksen kumoamiseen. Bushin mukaan veronmaksajien rahoja ei pidä käyttää tutkimukseen, jossa tarkoituksellisesti tuhotaan ihmisalkioita.

Edustajainhuoneessa päätös oli jo aikaisemmin jäänyt vaille kahden kolmasosan enemmistöä, samoin kuin nyt siis senaatissa. Enemmistö olisi tarvittu Bushin veton estämiseen kummassakin.

Bush käytti veto-oikeuttaan myös viime vuonna vastaavanlaisen esityksen kumoamiseen.

(MTV3-STT-AFP-Reuters)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme