Mainos

Senaattori vaatii tietoja aurinkorasvan ja ihosyövän yhteydestä

Yhdysvaltalainen senaattori vaatii maan ruoka- ja lääkevirastoa paljastamaan mahdollisen yhteyden aurinkorasvoissa käytettyjen kemikaalien ja ihosyövän välillä.

Yhdysvaltain ruoka- ja lääkevirasto on tutkinut viime kesäkuusta lähtien useiden eri tutkimusten tietoja aurinkorasvoissa lisäaineena käytetyn A-vitamiinijohdannaisen retinyylipalmiaatin mahdollisesta yhteydestä ihosyöpään. Virasto ei ole vielä kommentoinut omia tutkimuksiaan.

- Nyt on kesä ja ihmiset viettävät aikaansa auringossa. Viraston on toimittava ja annettava ohjeita kuluttajille voiteiden käytöstä, senaattori Charles Schumer vaatii.

A-vitamiinijohdannaista retinyylipalmiaattia on yleisimmissä aurinkorasvoissa.

Erään tutkimuksen mukaan kasvaimet kehittyivät 21-kertaa nopeammin niillä koe-eläimillä, joiden iholle oli levitetty retinyylipalmiaattia sisältävää voidetta. Vertailukohteena käytettiin eläimiä, joiden iholle levitetyssä voiteessa ei johdannaista ollut.

(MTV3 - Reuters)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot