Mainos
Mainos

Serbian mielenosoitukset rauhoittuneet

Noin 3000 opiskelijaa marssi Serbian pääkaupungin Belgradin kaduilla tänään aamulla sen jälkeen, kun poliisi vetäytyi kaduilta sallien marssin mielenosoituskiellosta huolimatta. Myöhemmin iltapäivällä tunnelma pääkaupungin kaduilla oli karnevaalihenkinen, kun arviolta 30 000 ihmistä noudatti Zajedno-opposition kehotusta ja lähti osoittamaan mieltään mm. postimiehiksi, sairaanhoitajiksi ja kaivostyöntekijöiksi pukeutuneina.

-Tämä on spontaani kansalaisten kapina hallitusta vastaan, kertoi 42-vuotias eläkkeelle jäänyt poliisi, jolla oli yllään erityisjoukkojen univormu. Joillakin mielenosoittajista oli kaasunaamarit ja yhdellä oli mukanaan maastopukuun pukeutunut puudeli.

Mielenosoitukset rauhoittuneet

Kaksi kuukautta kestävät mielenosoitukset ovat viime päivinä olleet aikaisempaa rauhallisempia hallituksen suostuttua joihinkin myönnytyksiin kunnallisvaalitulosten korjaamisessa. Mm. Belgradin ja Nisin kaupunkien vaalikomiteat ovat tunnustaneet opposition voittaneen vaalit. Marsseihin on viime aikoina osallistunut 15 000-20 000 opposition edustajaa, kun esimerkiksi ortodoksien uudenvuoden aikaan Belgradin kaduille kokoontui arviolta puoli miljoonaa ihmistä.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme