Mainos
Mainos

Serbipoliitikko ammuttiin puoluetoimiston edustalla Kosovossa

Kosovon serbijohtaja Oliver Ivanovic on ammuttu puoluetoimistonsa edustalla Kosovon serbialueella Mitrovicassa.

Maltillisena poliitikkona pidetty Ivanovic on ollut oikeudessa syytettynä albaaniväestöön kohdistuneesta vainosta ja tappamisista 1990-luvun lopulla.

Hänet tuomittiin vankeuteen albaanien tappamisesta jo vuonna 2016, mutta vapautettiin uutta oikeudenkäyntiä varten viime vuonna.

Ivanivicin kuolemasta suivaantunut Serbia on ilmoittanut keskeyttävänsä EU:n tukemat neuvottelut Belgradin ja Pristinan välillä albaanien ja serbien suhteiden normalisoimiseksi.

Serbian presidentti Aleksandar Vucic on lisäksi kutsunut hätäkokoukseen Serbian kansallisen turvallisuusneuvoston.

Myös Kosovon johto ja EU ovat tuominneet ampumisen, sillä sen pelätään herättävän levottomuuksia hauraaseen rauhaan sitoutuneessa Kosovossa.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot