Mainos
Mainos

Sharon pysäytti neljän siirtokunnan rakennussuunnitelmat

Palestiinalaisten mielestä rakennushanke on vastoin tiekarttana tunnettua rauhansuunnitelmaa. Israel puolestaan katsoo, että sillä on oikeus rakentaa lisää asuntoja olemassa oleviin siirtokuntiin "luonnollisen kasvun" tahdissa.

Israelin pääministeri Ariel Sharon on pysäyttänyt neljän Länsirannan juutalaissiirtokunnan laajentamishankkeen, kertoo Israelin yleisradio.

Radion mukaan kyse on suunnitelmista rakentaa 1300 asuntoa Maale Aduminiin, Arieliin, Kirjat Arbaan ja Beitar Illitiin miehitetylle palestiinalaisalueelle. Haarez-sanomalehden mukaan kyse olisi ainoastaan rakennussuunnitelmien lykkäämisestä.

Palestiinalaiset ovat tuominneet israelilaisten rakennussuunnitelmat, joiden katsotaan olevan vastoin tiekarttana tunnettua rauhansuunnitelmaa. Israel on puolestaan katsonut, että sillä on oikeus rakentaa lisää asuntoja olemassa oleviin siirtokuntiin "luonnollisen kasvun" tahdissa.

Myös Yhdysvallat muistutti Israelia viime viikolla siitä, että rauhansuunnitelma edellyttää kaiken rakentamisen lopettamista siirtokunnissa.

(MTV3-STT-AFP)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme