Mainos
Mainos

Sharon vannoi virkavalansa

Ariel Sharon on vannonut virkavalan Israelin uutena pääministerinä.

Parlamentissa, knessetissä, pitämässään puheessa Sharon sanoi, että Israel tarjoaa rauhan kättä palestiinalaisille. Sharon vakuutti myös, että Israel ei rakenna enää lisää siirtokuntia Jordanjoen länsirannan ja Gazan kaistan palestiinalaisalueille. Toisaalta Sharon julisti parlamentissa, että Jerusalem on juutalaisten "ikuinen pääkaupunki".

Puheessaan Sharon kehotti palestiinalaisia lopettamaan kapinansa. Hän sanoi kuitenkin tietävänsä, että rauhaan pääseminen vaatii tuskallisia kompromisseja molemmilta osapuolilta. Israelin parlamentti, knesset, oli illalla valitsemassa Likud-puolueen Ariel Sharonia, 73, Israelin 15. pääministeriksi. Sharonista tuli jo viides pääministeri kuuden vuoden aikana Israelissa.

Knessetin hyväksyntä näytti jo etukäteen varmalta, sillä Sharonin 26 ministerin hallituksella on takanaan 73 paikkaa 120-paikkaisessa knessetissä. Koalitio pitää sisällään Likudin ja työväenpuolueen lisäksi myös äärikansallisia pienpuolueita. Myös uhka uskontopuolue Shasin vetäytymisestä hallituskokoomuksesta väistyi illan aikana kun parlamentti taipui Shasin vaatimukseen asevelvollisuuskiistassa.

Aiemmin illalla Israelin parlamentti hyväksyi äänestyksessään Sharonin uuden hallituksen ministerinimitykset.
Ennen parlamentin istuntoa Sharon sanoi tuntevansa vastuun painon, "etenkin tänä aikana".
-Olen varma, että yhdessä kollegojeni kanssa hallituksessa saamme selville, miten parhaiten vastata Israelia tällä hetkellä uhkaaviin vaaroihin, Sharon kertoi Israelin armeijan radiolle.

Palestiinalaisten presidentin Jasser Arafatin neuvonantajan Nabil Abu Rdainahin mukaan Sharonilla on kaksi vaihtoehtoa:
-Kyseessä on valinnan hetki Israelin uudelle hallitukselle. On valittava joko vuoropuhelun jatkaminen palestiinalaisten kanssa tai piirityspolitiikka, sanoi Rdainah. Israel on eristänyt tiesuluin ja aidoin Länsirannan ja Gazan palestiinalaisalueet. Palestiinalaiset pitävät näitä toimia kollektiivisena rangaistuksena, jonka tavoitteena on palestiinalaisten talouden tukahduttaminen. Israelin mukaan eristäminen on tarpeen turvallisuussyistä. Israelin uudessa hallituksessa on myös ennätysmäärä naisministereitä, kolme. Lisäksi yksi nainen valittiin apulaisministeriksi.

Palestiinalaisneuvottelija käärmeissään

Palestiinalaisten rauhanneuvottelija Saeb Erekat arvosteli myöhään illalla Israelin uuden pääministerin virkaanastujaispuhetta. Erekatin mukaan palestiinalaiset eivät käy neuvottelemaan väliaikaisista rauhansopimuksista.

-Sharon puhui rauhanprosessin etenemisestä pienin askelin, mikä kertoo Israelin halusta siirtää kelloa taaksepäin. Se ei ole mahdollista, sillä palestiinalaiset tahtovat kerralla kattavan rauhansopimuksen, Erekat sanoi uutiskanava CNN:n haastattelussa.

Palestiinalaiset tahtovat Erekatin mukaan myös jatkaa rauhanneuvotteluja siitä, mihin ne viimeksi keskeytyivät.
-Mikäli näin ei käy, Sharon kiistää aiempien neuvottelujen saavutukset, sanoi Erekat.

(STT-Reuters-AFP-AP)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme