Mainos
Mainos

Shin Bet aavisti Rabinin murhan

Israelin salaisen palvelun Shin Betin ilmiantaja tiesi pääministeri Yitzhak Rabinia koskevasta murhasuunnitelmasta, mutta ei kertonut asiasta edelleen Shin Betille, ilmenee torstaina julkistetusta raportista.

Hallitus päätti julkaista osia selonteosta lopettaakseen israelilaisissa oikeistopiireissä viikkokausia jatkuneet arvailut, joiden mukaan Shin Bet olisi sotkeutunut Rabinin murhaan. Murhaa tutkineen Shamgar-komission raportti oli aiemmin julistettu kokonaisuudessaan salaiseksi.

Raportin mukaan Shin Betin ilmiantajana toiminut Avishai Raviv oli ystävystyttyään Yigal Amirin kanssa saanut tietää tämän suunnitelmasta murhata Rabin. Hän ei kuitenkaan tiedottanut asiasta edelleen esimiehilleen. Raviv liikkui raportin mukaan piireissä, joissa Amirin suunnitelmat olivat yleisesti tiedossa. Amir ampui Rabinin marraskuussa 1995.
Raviv toimi Shin Betin ilmiantajana kahdeksan vuotta. Hänen tehtävänään oli raportoida ääriaineksista, jotka mahdollisesti suunnittelivat iskuja palestiinalaisia tai rauhanneuvotteluja kannattavia juutalaisia vastaan.

Tuona aikana hänet vapautettiin rikossyytteistä kaikkiaan yksitoista kertaa. Radikaaliin oikeistoon kuulunut Raviv oli tunnettu palestiinalaisiin kohdistuneista väkivallanteoista ja väkivaltaan yllyttämisestä alueilla, joilla asui sekä arabeja että juutalaisia. Rabinin murhaa tutkinut komissio arvostelee raportissaan Shin Betiä siitä, että järjestö käyttää agentteinaan kiihottajia, jotka yllyttävät väkivaltaan esimiestensä tieten, ja toisinaan myös näiden tietämättä.
(STT-AFP-Reuters)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme