Mainos
Mainos

Sierra Leonessa lähes 50 kuollutta

Sierra Leonessa noin viisikymmentä ihmistä on saanut surmansa Nigerian laivaston tulitettua maan pääkaupunkia Freetownia. Nigerialaisjoukot tukevat vastavallankaappausta, jolla pyritään palauttamaan valtaan runsas viikko sitten syrjäytetty presidentti.

Nigerian joukot kertoivat ottaneensa hallintaan myös pääkaupungin pohjoispuolella sijaitsevan kansainvälisen lentokentän. Toisaalla Freetownissa Punainen Risti kertoi sopineensa tulitauosta hotellirakennusta piirittävien vallankaappaajien kanssa.

Hotellissa oli tuhatkunta siviiliä, joukossa satoja nigerialaisia ja useita ulkomaisia toimittajia, ja sitä puolusti 50 nigerialaista sotilasta. Siviilit oli tarkoitus evakuoida tulitauon aikana.

Nigeria lähetti joukkojaan Sierra Leoneen, kun maassa kahdeksan päivää sitten tehtiin sotilasvallankaappaus. Kaappauksessa syrjäytettiin presidentti Ahmad Tejan Kabbah, jonka on syytetty epäonnistuneen viime marraskuisen rauhansopimuksen toteuttamisessa.

Hyökkäys alkoi vain muutamaa tuntia myöhemmin, kun kaappajien johtaja oli nimittänyt Sierra Leonelle uuden hallitsevan elimen. Nigeria pyrkii hyökkäyksellään palauttamaan syrjäytetyn presidentin valtaoikeudet.

Viimeksi eilen diplomaatit yrittivät tuloksetta ratkoa Sierra Leonen kaappauskriisiä.
(STT-AFP-Reuter)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme