Mainos
Mainos

Siirtolaisalus löytyi Indonesian vesiltä

Indonesian poliisi kertoi tänään, että laittomien siirtolaisten haltuunsa ottama alus on löydetty Indonesiasta Sumbawan saaren edustalta.

Indonesian laivasto oli useiden päivien ajan etsinyt alusta, jossa oli noin 170 pääosin irakilaista matkustajaa. Matkustajat pyrkivät laittomiksi siirtolaisiksi Australiaan. Etsintöihin liittyi myös Australian laivaston aluksia.

Aluksesta ulos heitetty miehistön jäsen kertoi, että matkustajat olivat ottaneet laivan hallintaansa. 50 metriä pitkä puinen alus oli lähtenyt liikkeelle Makassarista Sulawesin saarelta keskiviikkona. Indonesian viranomaisten mukaan Sumbawan saaren asukkaat havaitsivat karille ajaneet laivan matkustajat myöhään eilen illalla, kun matkustajat yrittivät löytää läheisestä kylästä ruokaa ja vettä. Aluksella oli myös ollut moottoriongelmia.

Tuhannet Lähi-idästä ja Afganistanista tulevat ihmiset pyrkivät laittomasti Indonesian kautta Australiaan joka vuosi.

Vajaat kaksi viikkoa sitten 350 ihmistä sai surmansa, kun Australiaan pyrkineitä ihmisiä kuljettanut alus upposi Indonesiassa.

(MTV3-STT-Reuters-DPA-AFP)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme