Mainos

Sipilä: Britannian kanssa ratkaistava ensin ihmisten kohtalo

Britannian kanssa pitää ensin ratkaista Britanniassa asuvien EU-kansalaisten ja muualla Euroopassa asuvien brittien kohtalo, sanoo pääministeri Juha Sipilä (kesk.).

Juha Sipilän mukaan ihmisten kohtalo on oikeastaan ainoa asia, jossa Eurooppa-neuvoston käytävillä on keskusteltu yksityiskohdista.

– Tähän pitäisi nopeasti löytää yhteisymmärrys, koska asia huolettaa ihmisiä. Myös Suomessa asuvia brittejä on ollut yhteydessä, Sipilä sanoo.

Sipilän mukaan tämän jälkeen Britannian kanssa keskustellaan rahoituksesta, mikä on vaikeampi kysymys. Suomen kanta on, että olemassa olevia sitoumuksia noudatetaan nykyisen rahoituskauden osalta.

– Lähtökohta on, että sitoumus on tämän rahoituskauden ajaksi. Siitä eteenpäin mennään, mikä yhteinen sopimus on, Sipilä sanoo.

Komission laskelman mukaan Britannian maksettavaksi voi tulla jopa 60 miljardia euroa, koska maalla on sitoumuksia, jotka jatkuvat vielä brexitin jälkeen. Summa koostuu Britannian velvoitteista EU:n investointiohjelmiin ja rakennerahastoihin sekä EU-virkamiesten eläkemaksuista.

Näiden kysymysten jälkeen EU on valmis puhumaan tulevasta kauppasuhteesta Britannian kanssa. Sipilän mukaan pitää tavoitella käytännönläheistä ratkaisua, jossa saadaan mahdollisimman hyvä kauppasuhde Britannian kanssa.

– Riippuu myös vastapuolen asenteesta, että miten tässä käy, Sipilä sanoo.

”Eroilmoitus selkiyttää tilannetta”

Juha Sipilän mielestä Britannian lopullinen EU-eroilmoitus selkeyttää tilannetta ja vähentää yleistä epävarmuutta ”sinällään hyvin ikävän asian ympärillä”.

– Suomi suhtautuu neuvotteluihin rakentavasti ja odottaa samaa Britannialta. Me haluamme pitää Britannian edelleen läheisenä kumppanina. Oikeuksien ja velvollisuuksien on kuitenkin oltava tasapainossa kaikissa Britannian kanssa neuvoteltavissa järjestelyissä”, pääministeri Sipilä linjaa tiedotteessaan.

Soini toivoo malttia

Suomen kannalta hyvään Britannian EU-eroon kuuluu Britannian pysyminen eurooppalaisessa turvallisuusratkaisussa ja markkinoiden toiminta, sanoo ulkoministeri Timo Soini (ps.). Hänen mukaansa EU:n kannalta taas on tärkeä luoda pelisäännöt, joita kaikki kunnioittavat.

Soinin mukaan Britannian kansan tahdosta on turha "nillittää tai itkeä", vaan nyt tärkeintä on hyvä lopputulos. Soinin mukaan rahoitusta saa aina vaatia, mutta kokonaisuuteen liittyy rahan lisäksi vapaa liikkuvuus ja itsemääräämisoikeus.

– Toivon malttia ja valttia EU:lta ja Britannialta. Tässä ei nokittelulle, kostomentaliteetille ja pahalle tahdolle ole sijaa, Soini sanoo.

Britannian ero Euroopan unionista käynnistyi tänään, kun Britannian EU-lähettiläs Tim Barrow luovutti maan EU-erokirjeen Eurooppa-neuvoston puheenjohtajalle Donald Tuskille Brysselissä.

Sipilän mukaan seuraavaksi Suomessa arvioidaan neuvottelutavoitteita ja vappuviikonloppuna kokoontuu Eurooppa-neuvosto, jossa määritellään linjaukset sen jälkeen alkaviin varsinaisiin neuvotteluihin.

 

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot