Mainos

Brittipoliisi tehnyt ratsioita ja pidätyksiä – liittyvät ilmeisesti Lontoon iskuun

Britanniassa poliisi on tehnyt seitsemän pidätystä Lontoon eiliseen iskuun liittyen.

Poliisi uskoo edelleen, että epäilty hyökkääjä toimi iskussa yksin ja oli inspiroitunut kansainvälisestä terrorismista.

Poliisin mukaan satoja viranomaisia on tutkinut iskua läpi yön. Yön aikana poliisi on tutkinut kuusi eri osoitetta, jotka sijaitsevat Lontoossa, Birminghamissa ja muuaalla maassa.  

Sky Newsin mukaan ratsiaan osallistui kymmenittäin poliiseja ja muun muassa katuja suljettiin hetkeksi. Operaatio tapahtui ennen auringonnousua.

Aiemmin kerrottujen vahvistamattomien mediatietojen mukaan epäillyn hyökkääjän käyttämä auto olisi vuokrattu Birminghamista, joka sijaitsee Englannin keskiosassa.  

Lontoon eilisessä iskussa on poliisin mukaan kuollut neljä ihmistä ja haavoittunut arviolta 30. Kolme haavoittuneista on poliiseja, kaksi heistä on haavoittunut vakavasti.

Aiemmin on kerrottu, että kaksi surmansa saaneista kuoli Westminsterin sillalla, jossa epäilty hyökkääjä ajoi ihmisten päälle. Kuolleiden joukossa on myös hyökkääjä ja puukotettu poliisi.

Tiedossa ei ole, että Lontoon uhrien joukossa olisi suomalaisia.

Epäilty tekijä poliisin tiedossa

Poliisi epäilee hyökkääjän inspiroituneen kansainvälisestä terrorismista

Britannian poliisi epäilee, että Lontoon isku liittyy islamistiseen terrorismiin. Britannian terrorisminvastaista toimintaa johtavan Mark Rowleyn mukaan tämä on poliisin olettamus tällä hetkellä.

BBC:n mukaan poliisi on myös kertonut, että epäillyn hyökkääjän uskotaan inspiroituneen kansainvälisestä terrorismista.

Veriteoista epäilty ammuttiin. Tarkempia tietoja hänestä ei toistaiseksi ole kerrottu. BBC:n mukaan Rowley on kuitenkin vihjannut, että poliisilla on tiedossa, kuka epäilty hyökkääjä oli.

Rowleyn mukaan noin 100 ihmiseltä otetaan lausunto iskuun liittyen. Satoja poliiseja työskentelee hänen mukaansa tapauksen parissa. Iskun takia suljettu parlamentti on jälleen avattu, Rowley myös kertoi varhain torstaina Suomen aikaa.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot