Mainos

Slovenialaislehti: Patria-sotkusta syyte ex-pääministeri Jansalle

Slovenian entinen pääministeri Janez Jansa on saanut syytteen lahjuksen ottamisesta Patria-kaupoissa, kertoo slovenialainen Mladina-lehti. Slovenian viranomaiset eivät ole toistaiseksi vahvistaneet tietoa.

Lehden mukaan Jansan lisäksi syytteen on Sloveniassa saanut muitakin ihmisiä.

Patria ja Slovenia hieroivat 280 miljoonan arvoisia ajoneuvokauppoja vuosina 2004-2007. Yhtiön epäillään maksaneen yli kahdeksan miljoonaa euroa itävaltalaiselle agentille, jonka kautta junailtiin rahaa slovenialaisille päättäjille ja virkamiehille.

Slovenian-kauppoja on tutkittu Suomen keskusrikospoliisissa ja kansainvälisissä tutkintaryhmissä. Suomalaisten osalta esitutkinta on valmistumassa lähiaikoina. Epäiltynä on ollut muun muassa entinen toimitusjohtaja Jorma Wiitakorpi, joka erosi lahjusjupakan takia.

(MTV3-STT)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot