Mainos

Sloveniassa valtava bitcoin-varkaus – 55 miljoonan edestä virtuaalivaluuttaa kateissa

Slovenialainen virtuaalivaluutta bitcoinia myyvä kauppa NiceHash sanoo, että siltä on varastettu noin 4700 yksikköä virtuaalivaluuttaa. Asiasta kertoo uutistoimisto Reuters.

Varastettujen virtuaalirahojen arvo on lähes 64 miljoonaa dollaria eli noin 55 miljoonaa euroa.

Reutersin haastattelema NiceHashin markkinointijohtaja Andrej P. Škraba sanoo, että rikos tehtiin hyvin ammattimaisesti ja että siinä hyödynnettiin käyttäjien manipulointia. Škraba sanoi myös, että yhtiö tekee yhteistyötä viranomaisten kanssa rikoksen selvittämiseksi, mutta kieltäytyi kertomasta tarkempia yksityiskohtia.

NiceHash keskeytti toimintansa vuorokauden ajaksi tutkiakseen tapahtunutta. Yhtiö sanoo, ettei se vielä tarkalleen, kuinka varkaus tapahtui. 

Kauppa kehotti kaikkia asiakkaitaan vaihtamaan salasanansa ensi tilassa.

Varkaudesta kertoi Suomessa ensimmäisenä TiVi.


Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot