Mainos
Mainos

Sokea aktivisti otti puhelun USA:n kongressiin

Kiinalaisaktivisti Chen Guangcheng on soittanut dramaattisen puhelun Yhdysvaltain kongressin kuulemistilaisuuteen. Puhelu välitettiin kaiuttimien kautta kaikille paikallaolijoille. Chen pyysi apua maasta lähtemiseen Kiinassa vierailevalta ulkoministeriltä Hillary Clintonilta.

Sokea, itseoppinut lakimies Chen pelkää oman ja perheensä hengen puolesta. Hän paljasti vuosia sitten, että maassa tehdään pakkoabortteja. Sen jälkeen hän ei ole saanut liikkua vapaasti.

Viime kuussa hän pakeni kotiarestista Yhdysvaltain Pekingin-suurlähetystöön, koska tuli kertomansa mukaan pahoinpidellyksi kotona. Aktivistin oleskelu lähetystössä kuitenkin kiristi Yhdysvaltain ja Kiinan välejä. Chen lähti sieltä koettuaan painostusta.

Kiistan pitkittyminen on kiusallista presidentti Barack Obamalle, sillä vaalitaistoa käyvät republikaanit syyttävät presidenttiä pehmoilusta Kiinan suhteen.

(MTV3-STT-Reuters)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme