Mainos
Mainos

Sokea brittimies aikoo juosta viikossa 7 maratonia 7 mantereella

Sokea brittiläismies on päättänyt tempaista oikein kunnolla opaskoirien koulutuksen hyväksi. Hän aikoo juosta huhtikuussa viikon sisällä seitsemän maratonia - tietenkin seitsemällä mantereella.

50-vuotias Dave Heeley aloittaa matkantekonsa Falklandeilta 7. huhtikuuta ja päättää urakan Lontoon maratoniin 13.4. Siinä välissä hän suunnittelee juoksevansa myös Santiagossa, Los Angelesissa, Sydneyssä, Dubaissa ja Tunisissa.

Yksityiset lahjoittajat ja yritykset tukevat Heeleyn ponnisteluja, ja ovat luvanneet lahjoittaa peräti noin 1,3 miljoonaa euroa opaskoirien koulutukseen.

Heeley oli nuorempana innokas juoksija, mutta synnynnäinen silmäsairaus sokeutti hänet 16-vuotiaana, ja harrastus jäi. Nelikymppisenä hän kuuli ihmisten keräävän rahaa sokeiden hyväksi maratoneilla ja päätti kantaa kortensa kekoon. Hän on tähän mennessä kerännyt juoksuillaan noin 260 000 euron potin.

Heeleyn tukena seitsemän päivän maratonilla on juoksuohjaaja sekä neljä avustajaa. Hänen oma opaskoiransa Wicksie ei osallistu - Heeleyn mukaan se viihtyy paremmin kotona patterin vieressä.

(MTV3-STT-AFP)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme