Mainos
Mainos

Solana: Itävallan hallitusratkaisu ei uhkaa EU:n laajentumista

EU:n ulkopoliittisen edustajan Javier Solanan mielestä Itävallan kohuttu hallitusratkaisu ei viivästytä unionin laajentumista itään. Puolassa eilen vierailleen Solanan mukaan myöskään EU:n rakenteiden uudistamisprosessi ei ole Itävallan tapahtumien vuoksi vaikeuksissa. Puolan kaltaisen maat hyväksytään jäseniksi aikataulun mukaisesti, Solana totesi Katowicessa.

Solanan mukaan unionin rakenteiden uudistamisprosessin eli ns. hallitusten välisen konferenssin asialistaan ei ole odotettavissa muutoksia ja HVK pyritään edelleen saamaan päätökseen tämän vuoden jälkipuoliskolla Ranskan puheenjohtajakaudella.

Haider tiukkana

Haider, Jörg

Vapauspuolueen johtajan Jörg Haiderin mukaan Itävallan naapurimaita, kuten Unkaria, ei saa päästää EU:hun ennen kuin palkat ovat Itävallan tasolla. Muuten työvoiman vapauttaminen pistäisi itävaltalaiset työntekijät huonompaan asemaan.

Palkat Unkarissa ovat noin viisi kertaa huonommat kuin Itävallassa.

Haider puolusteli mielipidettään johtavassa unkarilaisessa päivälehdessä eilen.

Kommenteistaan huolimatta Haider saa Unkarissa myös kannatusta. Noin tuhat Haiderin kannattajaa osoitti eilen mieltään Budapestissä Itävallan lähetystön edustalla.


(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme