Mainos
Mainos

Somalian sotapäälliköt laskevat aseensa

Hallituksen vakuutteluista huolimatta presidentinpalatsin ulkopuolella käytiin ainakin vielä tänään kiivasta tulitaistelua.

Somaliassa heräsi tänään orastavia toiveita maan rauhoittumisesta, kun hallitus ilmoitti sotapäälliköiden suostuneen liittämään omat joukkonsa maan tulevaan armeijaan.

Ainakaan kaikki sotapäälliköt eivät kuitenkaan olleet tietoa sovusta saaneet, sillä Mogadishussa sijaitsevan presidentinpalatsin ulkopuolella käytiin samaan aikaan kiivasta tulitaistelua.

Tulitaistelussa olivat vastakkain hallituksen joukot ja pyssymiehet, joiden arveltiin kuuluvan johonkin Somalian lukuisista klaaneista. Ainakin kaksi hyökkääjää kuoli ja useita haavoittui laukaustenvaihdossa.

- Sotapäälliköt ovat luvanneet luovuttaa aseensa ja liittää joukkonsa armeijaan, vakuutti hallituksen edustaja Abdirahman Dinari. Dinarin mukaan asiaan liittyviä käytännön seikkoja pohtimaan on jo perustettu työryhmä.

Yhdysvaltain ilmaiskussa paljon siviiliuhreja

Brittiläisen Oxfam-avustusjärjestön paikallisista lähteistä saaman tiedon mukaan ainakin 70 paimentolaista on saanut surmansa ilmaiskuissa maan eteläosaan.

- Pommit ovat tuhonneet tärkeitä juomapaikkoja sekä tappaneet paimentolaisia ja heidän karjaansa, kun nämä ovat kokoontuneet suurien nuotioiden ääreen öisin pitääkseen moskiitot loitolla, Oxfamin tiedotteessa sanottiin.

Oxfam tähdensi, että kansainvälisen oikeuden mukaan hyökkääjä on velvollinen tekemään selvän eron siviili- ja sotilaskohteiden välillä.

Yhdysvallat ja Etiopia ovat molemmat kiistäneet tiedon ja sanoneet, ettei niiden iskuissa ole kuollut siviilejä. Yhdysvallat yritti maanantaina tappaa ilmaiskulla terroristeja, jotka sen mukaan piileskelivät maan eteläosassa. Myös Etiopia on pommittanut aluetta metsästäessään islamistikapinallisia.

Washington Post -sanomalehden mukaan pieni amerikkalainen sotilasryhmä olisi parhaillaan Somalian eteläosassa selvittämässä, miten isku onnistui. Mikäli tieto pitää paikkansa, on kyseessä ensimmäinen kerta kun amerikkalaiset joukot ovat olleet Somaliassa sitten katastrofiin päättyneen 90-luvun rauhanturvaoperaation.

(MTV3-STT-AFP-Reuters)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme