Mainos
Mainos

Somaliassa verisiä kahakoita

Saman klaanin eri ryhmittymien väliset ristiriidat purkautuivat eilen verisesti Balli Guledissa ja Beletweynessä.

Ainakin 21 ihmistä kuoli ja kymmeniä loukkaantui eilen Somaliassa kahden aseellisen ryhmän yhteenotoissa, kertovat paikalliset viranomaiset.

Balli Guledin kylässä Mogadishun pohjoispuolella ainakin 12 ihmistä sai surmansa, kun aseelliset ryhmät ottivat rajusti yhteen keskenään. Lähiseudulla valtaa pitävät joukot hyökkäsivät ilmeisesti rukoilemassa olleiden ihmisten kimppuun. Hyökkäävän puolen mukaan kyseessä oli itsepuolustus.

Toisessa yhteenotossa Beletweynessä sai surmansa yhdeksän ihmistä, joista yksi oli pikkulapsi. Kaksi puolisotilaallisten joukkojen taistelijaa tulitti rajusti konekivääreillä ja kranaateilla toisiaan. Kymmeniä loukkaantui tulituksessa, joka tuhosi myös taloja ja pakotti ihmiset pakenemaan kodeistaan.

Taistelujen osapuolet eivät ole ilmoittaneet syitä välikohtauksiin. Taistelijoiden tiedetään kuitenkin kuuluvan saman klaanin eri ryhmittymiin ja niiden välillä on käyty viime kuukausina useita taisteluita muun muassa maa-alueiden hallinnasta.

(MTV3-STT-Reuters)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme