Mainos
Mainos

Sosialistit menestyivät Kreikan vaisuissa paikallisvaaleissa

Kreikkaa hallitsevat sosialistit näyttivät menestyvän hyvin paikallisvaalien toisella kierroksella.

Puolueen näkyvin saavutus oli Ateenassa saatu voitto, jonka ansiosta puolue oli saamassa vallan pääkaupungissa ensimmäisen kerran 24 vuoteen. Konservatiiveja edustava pormestari myönsi tappion ja toivotti vastustajalleen voimia "edessä olevassa vaikeassa tehtävässä".

Kreikan sosialistinen päämininisteri George Papandreou on pitänyt puheen, jossa hän sanoi puolueensa keskittyvän uudistuksiin.

- Meillä on näkyvissämme selvä kolmen vuoden jakso, jonka aikana meidän on pelastettava ja muutettava Kreikka kertaheitolla.

Kaikkiaan sosialistit näyttivät voittavan kahdeksalla alueella 13:sta.

Voittoa himmensi äänestysprosentti, joka oli ennätysalhainen - vain 45. Äänioikeutettujen arvioitiin protestoivan tällä tavoin hallituksen ajamia tiukkoja säästöjä vastaan.

(MTV3 - STT - Reuters - AFP)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme