Mainos
Mainos

Sosialistit muodostamaan Albanian uutta hallitusta

Albanian uusi presidentti Rexhep Majdani antoi sosialistipuolueen puheenjohtajalle Fatos Nanolle hallituksenmuodostajan tehtävän. Sosialistipuolue sai eniten paikkoja Albanian parlamenttiin kesäkuun lopulla pidetyissä vaaleissa.

Uusi presidentti pyrkii nopeilla uudistuksilla vakauttamaan maansa tilanteen. Albanialaiset saattoivat eilen nauttia ensimmäisestä vapaaillastaan pitkään aikaan. Yli viisi kuukautta maassa on iltaisin ollut ulkonaliikkumiskielto.

Berisha siirtyy rivikansanedustajaksi

Albanian parlamentti valitsi eilen sosialistisen puolueen pääsihteerin Rexhep Mejdanin maan uudeksi presidentiksi. Mejdani seuraa Sali Berishaa, joka erosi keskiviikkona johdettuaan maata viisi vuotta.

Uusi presidentti on 52-vuotias. Hän liittyi sosialistiseen puolueeseen vasta viime vuonna. Hänellä on takanaan akateeminen ura fysiikan professorina.

Sali Berisha erosi keskiviikkona ja siirtyi rivikansanedustajaksi. Hänen demokraattinen puolueensa kärsi tappion kesäkuun 29. päivän vaaleissa, joita oli edeltänyt kuukausia jatkunut aseellinen kapina.

Poikkeustila kumottiin

Aiemmin eilen parlamentti kumosi runsaat neljä kuukautta voimassa olleet poikkeustilan ja ulkonaliikkumiskiellon.
- Sosialistinen puolue ei halua valita uutta presidenttiä poikkeustilan ollessa voimassa, sanoi puolueen parlamenttiryhmän johtaja Pandeli Majko.

Poikkeusmääräykset tulivat voimaan maaliskuussa, kun sijoitusohjelmien epäonnistumisesta alkaneet levottomuudet veivät maan sekasortoon.

Kun tilannetta ei saatu kuriin, maahan määrättiin ennenaikaiset parlamenttivaalit. Vallassa ollut Demokraattinen puolue joutui vaaleissa häviölle, ja voittajaksi nousivat sosialistit.
(STT-AFP-Reuter)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme