Mainos

Sotilaat toivovat lisärahaa - Ruotsin hallitus eri mieltä

Ruotsin hallitus on julkistanut tavoitteensa maanpuolustuksen vahvistamisesta lähivuosina.

Määrärahoja korotetaan, mutta ei niin paljoa kun puolustusvoimat on ilmoittanut tarvitsevansa.  
– Liian vähän rahaa liian myöhään, totesi opposition riveihin lukeutuva valtiopäivien puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Allan Widman.  

Puolustusministeri Peter Hultqvist ja valtiovarainministeri Magdalena Andersson kertoivat tiedotustilaisuudessa, mitä hallitus on esittänyt oppositiolle neuvotteluissa puolustuksen järjestämisestä vuosina 2016-2020. Ministerien mukaan lisärahaa olisi luvassa 6,2 miljardia kruunua (677 miljoonaa euroa), minkä lisäksi puolustusvoimien kansainvälisestä toiminnasta siirrettäisiin 1,3 miljardia kruunua (142 miljoonaa euroa) käytettäväksi kotimaan puolustuksessa.  
Asiasta päätetään valtiopäivillä kevään kuluessa.   

Ruotsin puolustusvoimista on aiemmin viestitetty, että lisärahaa tarvittaisiin osapuilleen kaksinkertainen määrä, jos viime vuoden puolustuspoliittisessa selonteossa asetetut tavoitteet halutaan täyttää.   

Sosiaalidemokraattien johtama hallitus haluaa käyttää lisärahan muun muassa sukellusvenejahdin tehostamiseen. Tukholman saaristossa etsittiin viime syksynä kiivaasti vieraan vallan sukellusveneitä, mutta suttuisten kuvien lisäksi jahdista ei ollut juurikaan esittää konkreettisia tuloksia.   
  

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot