Mainos
Mainos

Srebrenican kansanmurha oikeuskäsittelyyn

Bosnian sodan aikaista Srebrenican kansanmurhaa ryhdytään jälleen selvittelemään oikeudessa. Omaisiaan veriteossa menettäneet ovat nostaneet Hollannin valtiota vastaan siviilikanteen, jonka käsittely alkaa Haagissa huomenna.

Kanteen mukaan hollantilaiset YK-rauhanturvaajat olivat osavastuussa siitä, että serbijoukot teloittivat Srebrenicassa noin 8000 muslimimiestä ja -poikaa.

Srebrenica oli rauhanturvaajien suojaama muslimialue, jonka serbijoukot valtasivat heinäkuussa 1995. Kevyesti aseistetut hollantilaiset eivät kyenneet estämään serbien tuloa eivätkä joukkomurhaa. Vuonna 2002 valmistunut virallinen selonteko totesi, että rauhanturvaajien tehtävä oli mahdoton. Selonteko johti Hollannin hallituksen eroon.

Kuolleiden srebrenicalaisten omaiset kuitenkin katsovat, että hollantilaissotilaat toimivat piittaamattomasti antaessaan serbien kuljettaa muslimeja ulos YK:n suoja-alueelta.

-He tiesivät, että ulkopuolelle viedyt ihmiset joutuisivat hengenvaaraan. Mutta he eivät välittäneet. He halusivat vain itsekin lähteä pois, moittii Hasan Nuhanovic, yksi kanteen tekijöistä.

(MTV3-STT-AFP)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme