Mainos
Mainos

Stubb: Maailma nyt astetta turvallisempi paikka

Ulkoministeri Alexander Stubb (kok.) pitää Osama bin Ladenin tappamista historiallisena tapahtumana. Hänen mukaansa sen ansiosta maailma on aiempaa astetta turvallisempi paikka.

– Osama bin laden oli modernin terrorismin symboli. Vaikka hänen roolinsa terroritekojen ohjaamisessa oli jo vähentynyt, hän toimi yhä terroristien tärkeänä esikuvana ja kannustajana, Stubb sanoi tiedotustilaisuudessa Helsingissä.

Stubbin mukaan terrorismin vastainen taistelu jatkuu yhä. Ministeri sanoi, että lähiaikoina on varauduttava myös siihen, että matkailijoihin ulkomailla kohdistuva terrori-iskujen uhka kasvaa.

EU:n kannanotto herätti hämmästelyä

EU-komission maanantaina julkistama Osama bin Ladenin kuolemaa kiitellyt lehdistötiedote herätti laajaa kummeksuntaa komission päivittäisessä tiedotustilaisuudessa.

EU on perinteisesti vastustanut kuolemanrangaistusta ja kannattanut näkyvästi oikeusvaltioperiaatteita, joten surmaa kiitellyt kannanotto aiheutti tilaisuudessa vuolaan kysymysten vyöryn.

Komission puheenjohtaja Jose Manuel Barroso ja EU-presidentti Herman Van Rompuy arvioivat yhteistiedotteessaan, että Osaman kuolema on merkittävä saavutus yrityksissä päästä eroon terrorismista.

EU-johtajat arvioivat myös, että Osaman kuolema tekee maailmasta turvallisemman paikan.

Komission päätiedottajan Pia AhrenkildeHansenin mukaan tiedote ei ole ristiriidassa unionin perusarvojen kanssa. Hänen mukaansa tiedotetta ei pidä tulkita niin, että EU:n suhtautumisessa kuolemanrangaistukseen tai oikeusvaltioperiaatteisiin olisi tapahtunut muutosta.

– Hänen kuolemansa myötä yksi meidän arvojemme vihollinen on kadonnut maan päältä, Ahrenkilde Hansen sanoi.

(MTV3 - STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme