Mainos
Mainos

Sudanin varapresidentti kuoli lento-onnettomuudessa

Sudanin ensimmäinen varapresidentti Al-Zubair Mohammad Saleh ja seitsemän muuta ihmistä kuoli torstaina lento-onnettomuudessa maan eteläosassa, ilmoitti Sudanin presidentti Omar Hassan Al Bashir torstaina maan televisiossa.

Sudanin eteläosan kapinalliset kertoivat kuitenkin ampuneensa koneen alas. Tietoon ei saatu vahvistusta riippumattomasta lähteestä.

Sudanin television mukaan onnettomuus johtui huonosta säästä ja näkyvyydestä. Kone yritti hätälaskua Nasiriin, mutta laskeutuminen epäonnistui ja kone putosi Sobatjokeen, yhteen Sinisen Niilin sivujoista, 700 kilometriä pääkaupungista Khartumista. Television mukaan onnettomuudessa kuoli useita korkea-arvoisia virkamiehiä.

15 vuotta sisällissotaa

Sudanin eteläosassa toimiva Sudanin kansan vapautusarmeija (SPLA) vuodesta 1983 käynyt sisällissotaa Etelä-Sudanin itsenäistymisen puolesta. Etelän kristinuskoa ja luonnonuskontoja tunnustava väestö vastustaa Sudanin islamilaisen hallinnon ylivaltaa. Etelässä asuu etupäässä mustia, ja pohjoisen väestö on arabiperäistä.

Viime viikkoina SPLA on kiihdyttänyt taistelua hallitusta vastaan, ja parhaillaan taistellaan Etelä-Sudanin toiseksi suurimmasta kaupungista, Wausta. Hallituksen lentokoneet ovat helmikuun alusta saakka pommittaneet kuutta aluetta Bahr el-Ghazalin seudulla Etelä-Sudanissa. Pommitukset ovat kohdistuneet alueille, joilla ei ole kapinallisia, kertoivat avustustyöntekijät.
(STT-Reuters-AFP)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme