Mainos
Mainos

Suharto ei eroa

Indonesian presidentti Suharto aikoo jatkaa maan johdossa. Mieltään osoittavat kansalaiset ovat ratkaisuun tyytymättömiä, ja he ovat vallanneet parlamenttitalon.

Suharton mielestä hänen eroamisensa ei ratkaisisi Indonesia ongelmia. Presidentti varoitti, että perustuslakia on noudatettava, muuten Indonesiaa uhkaa verenvuodatus ja sisällissota. Indonesian parlamentti on luvannut ottaa kantaa myöhemmin tänään presidentti Suharton asemaan. Parlamentin puhemies kehotti eilen Suhartoa luopumaan vallasta.

Aamuisessa televisiopuheessa Suharto sanoi aikovansa johtaa uudistusprosessia presidenttinä ja ryhtyvänsä kaikkiin toimiin Indonesian vakauden takaamiseksi. Presidentti Suharto lupasi myös järjestää uuteen lakiin perustuvat parlamenttivaalit mahdollisimman pian ja ilmoitti, ettei hän aio asettua uudelleen ehdolle presidentiksi. Vallanvaihdoksessa on Suharton mukaan noudatettava perustuslaillista järjestystä, muuten on seurauksena sisällissota.

Suharto on keskustellut maan muslimijohtajien kanssa presidentin palatsissa. Opiskelijat taas ovat suunnanneet kohti parlamenttia tukeakseen puhemies Harmokon vaatimuksia Suharton erosta. Muiden muassa Tanskan Indonesian-suurlähettiläs kertoi, että Skandinavian lentoyhtiö SAS on varannut erityislennon tanskalaisten evakuoimiseksi.


Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme