Mainos
Mainos

Suharto vaihtaa ministereitä

Indonesian presidentti Suharto on päättänyt tehdä vaihdoksia maan hallituksessa. Näin kertoi Indonesian parlamentin puhemies tänään tavattuaan Suharton. Puhemies Harmoko sanoi myös, että presidentti Suharto "ryhtyy toimiin kansalaisten oikeuksien suojelemiseksi". Opiskelijat ovat jo kolmen kuukauden ajan vaatineet mielenosoituksissaan Suhartoa eroamaan presidentin virasta. Suharto on hallinnut Indonesiaa 32 vuotta.

Tällä viikolla mielenosoitukset ovat kääntyneet mellakoiksi ja ryöstelyksi etenkin pääkaupungissa Jakartassa. Mellakoiden vuoksi alkanut ulkomaalaisten pako Jakartasta jatkui tänään.

Erityislennoilla oli lähdössä mm. yli 2 000 amerikkalaista ja kanadalaista Bangkokiin ja Singaporeen. Jakartasta sukkuloi British Airways Kuala Lumpuriin koko viikonvaihteen ajan. Malesia on lähettänyt kaksi armeijan kuljetuskonetta hakemaan maan kansalaisia Jakartasta.

Ulkomaalaisten pako Indonesiasta on kiihtynyt kun ainakin 350 ihmistä on saanut surmansa ryöstelevien väkijoukkojen sytyttämissä tulipaloissa Jakartassa. Varhain tänään sotilaat vartioivat ulkomaiden lähetystöjä Jakartassa ja kaupungin keskeisillä paikoilla näkyi panssarivaunuja.

G8-ryhmä huolissaan Indonesiasta

Johtavien teollisuusmaiden G8-ryhmä kehottaa Indonesiaa ryhtymään pikaisiin poliittisiin ja taloudellisiin uudistuksiin. Birminghamissa koolla oleva ryhmä ilmoitti aamulla olevansa erittäin huolestunut Indonesian tilanteesta. Ryhmä pyysi julkilausumassaan maan viranomaisia pidättäytymään väkivallasta ja kunnioittamaan ihmisoikeuksia. G8 ei kuitenkaan ottanut kantaa siihen, pitäisikö presidentti Suharton erota.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme