Mainos
Mainos

Suhartoa kuulusteltiin korruptiosyytöksistä

Indonesian entinen presidentti Suharto oli tänään ensi kertaa kuulusteltavana talousrikosepäilyistä. Suharton epäillään koonneen itselleen noin 200 miljardin markan omaisuuden 32-vuotisen valtakautensa aikana. Suharto vakuutti syyttäjänvirastosta poistuessaan, että hän oli antanut syyttäjälle "kaikki tämän pyytämät tiedot" neljä tuntia kestäneiden kuulustelujen aikana.

Suharto, 77, on toistuvasti kiistänyt syytökset korruptiosta. Syyttäjäviranomaiset pyrkivät kuulusteluissa selvittämään Suharton miljardiomaisuuden alkuperän. Suharton lisäksi viranomaiset kuulustelivat tänään Suharton läheistä avustajaa, entistä kauppa- ja teollisuusministeriä Mohamad Hasania, joka on koonnut suuren omaisuuden puutavarakaupoilla. Hasanin ollessa kuulusteltavana kymmenet ihmiset huusivat syyttäjänviraston ulkopuolella: "Hirttäkää Suharto!"

Suharto sai tehdä kuulusteluissa selkoa mm. pankkitileistään, omistamistaan maa-alueista sekä kansallisesta autonvalmistusohjelmasta, jota johti hänen poikansa Hutomo "Tommy" Mandala Putra. Suharto sanoi äskettäin lehtihaastattelussa, että hän on "aina ollut säästäväinen" ja että hänen omaisuutensa on peräisin presidentinpalkasta ja kahden talon vuokratuotosta. Tutkijat ovat toistaiseksi onnistuneet jäljittämään hänen epäillystä miljardiomaisuudestaan vain murto-osan.

Itsevaltiaan ottein hallinnut Suharto joutui eroamaan virastaan laajojen mielenosoitusten jälkeen viime toukokuussa.

Mielenosoittajat: Oikeudenkäynti lavastettu

Mielenosoitukset jatkuivat Indonesiassa myös tänään. Yli 500 opiskelijaa otti yhteen poliisin ja sotilaiden kanssa yrittäessään marssia kohti Suharton seuraajan presidentti B.J. Habibien asuntoa Jakartassa. Silminnäkijöiden mukaan ainakin kolme mielenosoittajaa loukkaantui kahakassa ja heidät vietiin sairaalaan. Myös muualla kaupungissa järjestettiin mielenosoituksia.

Mielenosoittajat uskovat presidentti Habibien hallituksen järjestäneen korruptio-oikeudenkäynnin vain hillitäkseen levottomuuksia ilman vakavaa yritystä tuomita ketään vankeuteen. Monet nykyisen hallituksen jäsenistä palvelivat viroissaan jo Suharton kaudella.
(STT-DPA-Reuters)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme