Mainos
Mainos

Suharton entinen puolue voitti Indonesian vaalit

Toiseksi tulleen presidentti Megawati Sukarnopoutrin puolueen äänimäärä putosi reilusti vuoden 1999 vaaleista. Vaalituloksen odotetaan vaikeuttavan presidentin asemaa heinäkuun presidentinvaaleissa.

Suharto

Indonesian entistä diktaattoria Suhartoa (kuvassa) tukenut Golgar-puolue on voittanut viime kuun parlamenttivaalit 21,6 prosentin äänimäärällä. Vaalien lopulliset tulokset julkistettiin tänään.

Toiseksi tullut presidentti Megawati Sukarnoputrin PDI-P-puolue sai 18,5 prosenttia äänistä. Äänimäärä putosi reilusti vuoden 1999 vaaleista, jossa puolue sai yli kolmasosan äänistä.

Kolmanneksi nousi 10,6 prosentin äänisaaliilla entisen presidentin Abdurrahman Wahidin Kansallisen heräämisen puolue. Maan suurin islamilainen puolue, Yhdistynyt kehityspuolue, jäi 8,5 prosenttiin.

Vaalituloksen odotetaan vaikeuttavan presidentin asemaa heinäkuussa pidettävissä maan ensimmäisissä suorissa presidentinvaaleissa. Tulosta pidetään kannanottona presidentin poliittisia uudistuksia vastaan. Vaalit käytiin jo kuukausi sitten, mutta äänten kerääminen kaukaisiltakin alueilta on vienyt aikansa. Vaaleissa annettiin yli 124 miljoonaa ääntä, mutta 11 miljoonaa niistä hylättiin.

(MTV3-STT-Reuters)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme