Mainos
Mainos

Sukkuloista museotavaraa, mutta perinnöksi jäi kiinnostavia oivalluksia

Yhdysvaltain ilmailu- ja avaruushallinto Nasan sukkuloista on tullut tänään museoesineitä, mutta monista avaruuslentoja varten kehitetyistä keksinnöistä on yhä hyötyä Maan pinnalla.

Kolme vuosikymmentä kestäneen sukkulaohjelman aikana tehtiin yli 100 oivallusta, joita sovelletaan muilla aloilla, muun muassa lääketieteessä ja teollisuudessa.

Sukkuloiden polttoainepumppuihin käytetyn teknologian pohjalta on kehitetty pikkuruinen sydämen apupumppu, joka painaa vain 113 grammaa. Lentokoneissa käytetään muun muassa sukkulateknologiaan perustuvia eristysjärjestelmiä ja automaattiohjausta. Sukkuloista on otettu mallia myös luonnonkaasulla toimivan auton suunnittelussa.

135 lentonsa aikana sukkulat veivät avaruuteen 180 satelliittia. Nasa pitää sukkulaohjelman tärkeimpänä saavutuksena kuitenkin kansainvälistä avaruusasema ISS:ää, jonka rakennustyöt hoidettiin sukkuloiden avulla.

Asema rakennettiin 16 maan yhteistyöprojektina. Työ kesti 12 vuotta. Nyt asema kiertää Maata noin 400 kilometrin etäisyydellä, ja sillä työskentelee kansainvälinen, kuusihenkinen miehistö.

Asemalla tehtävän tutkimustyön odotetaan poikivan lisää oivalluksia, jotka edistävät ihmiskunnan jokapäiväistä elämää Maassa.

(MTV3 - STT - Reuters)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme