Mainos

Sukulaiset ilmoittivat Jasminen, 13, itsemurhariskistä sosiaalitoimeen – ilmoitus kirjattiin vasta tytön kuoleman jälkeen

MTV Uutiset kertoi eilen 13-vuotiaasta ruotsalaistyttö Jasmine Bergströmistä, joka sijoitettiin nuorisorikollisille tarkoitettuun laitokseen, vaikka hänellä ei ollut rikostaustaa. Masennusta sairastanut Jasmine päätyi lopulta itsemurhaan.

ADHD:sta ja masennuksesta kärsinyttä Jasmineaoli siirrelty seitsemän kertaa eri laitosten ja perhekotien välillä ennen kuin hänet sijoitettiin vasten tahtoaan nuorisorikollisille tarkoitettuun Rebecka-kotiin Gävlessä.

Aftonbladetin mukaan tytön sukulaiset olivat vierailleet Jasminen luona hänen kuolemaansa edeltävänä viikonloppuna ja huolestuneet hänen muuttuneesta olemuksestaan. Jasminen isoäiti soitti heti maanantaina Gävlen sosiaalitoimeen ja ilmaisi huolensa siitä, että tyttö saattaa yrittää itsemurhaa.

Sosiaalitoimi ei reagoinut ilmoitukseen heti, vaikka heidän olisi kuulunut tehdä tilannearvio vuorokauden sisällä ilmoituksesta. Ilmoitus laitettiin syrjään, sillä virkailija, jonka vastuualueeseen asia kuului, oli lomalla.

Isoäidin huolesta ei ilmoitettu myöskään laitokseen, jossa Jasminea hoidettiin. Tiistaina sukulaiset ottivat yhteyttä suoraan Rebecka-kotiin. Sukulaiset olivat kertoneet, ettei Jasminen silmissä ollut havaittavissa enää elämäniloa.

Torstaina Jasmine riisti hengen itseltään.

"On tavallista, että omaiset ovat huolissaan"

Rebecka-kodin työntekijät eivät halunneet kommentoida tapausta Aftonbladetille. Jasminen kuoleman jälkeen pidetystä kokouksesta on kuitenkin lehden mukaan olemassa nauhoite.

Sukulaisten puheluun vastannut työntekijä oli vedonnut siihen, että sukulaiset ottivat esiin monenlaisia asioita, muun muassa sen, että tyttö oli ajellut kulmakarvansa. Työntekijän mukaan on tavallista, että nuoret muokkaavat ulkonäköään.

Osastonjohtajan mukaan nuoret eivät yleensä halua olla suljettuina laitoksiin, ja on tavallista, että omaiset ovat heistä huolissaan.

Omaisten yhteydenotto kirjattiin ylös vasta kolme päivää heidän puhelun jälkeen. Vuorokausi sen jälkeen, kun Jasmine oli jo riistänyt itseltään hengen.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot