Mainos
Mainos

Suojatielaki lisäsi onnettomuuksia Ruotsissa

Ruotsin suojateillä vaikeasti loukkaantuneiden määrä on lisääntynyt vuodesta 2000, vaikka maassa tuli tuolloin voimaan laki, jonka mukaan autoilijoiden on aina väistettävä valvomattomalle suojatielle aikovaa jalankulkijaa.

Asiasta kertoi Ruotsin radio tänään. Radion mukaan viime ja toissa vuonna loukkaantui suojatiellä 120 ihmistä vaikeasti, mikä tarkoittaa 12 prosentin kasvua vuosista 1995-1999. Myös lievät loukkaantumiset ovat lisääntyneet, mutta kuolemaan johtaneet onnettomuudet eivät, radio kertoi.

Uuden niin sanotun seepralain vaikutuksia seuraavan tieliikennetarkastuslaitoksen mukaan laki on aiheuttanut muutoksia ihmisten käyttäytymisessä. Jalankulkijat tietävät, että heillä on oikeus ylittää suojatie odottamatta autojen pysähtymistä. Tämä yhdistettynä autojen nopeuteen on yksi onnettomuuksien syy, arveli tieliikennetarkastuslaitoksen virkaatekevä päällikkö Örjan Ellström radiolle.

Tieliikennetarkastuslaitos on kehottanut kuntia parantamaan suojateiden turvallisuutta, jotta suojatiet vastaisivat uuden lain vaatimuksia.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme