Mainos
Mainos

Suomalainen Bristolissa: Ihmiset peruvat hotellivarauksiaan

Lontoosta muualle Britanniaan levinneet mellakat huolestuttavat Bristolissa. Britannian kahdeksanneksi suurimmassa kaupungissa rähinöinti on keskittynyt pienelle alueelle.

– Näin päiväsaikaan on ihan rauhallista, mutta kadut ovat aika hiljaisia, hotellissa työskentelevä suomalainen Jenni Rautanen kertoo.

Kahakointi on kuitenki sotkenut tavallista arkea.

– Ihmiset ovat peruuttaneet hotellivarauksiaan, tänne ei haluta tulla.

Rautanen kertoo, että hän ei ole itse joutunut mellakoiden keskelle vaikka läheltä se on liipannut.

– Lähimmät kahakat olivat noin kahden kilometrin päässä hotellistamme.

Rautasen työpäivä päättyy tänään iltaseitsemän maissa. Hänen mukaansa vielä siihen aikaan on turvallista liikkua.

– Ei minua pelota, mutta ehkä yöllä en lähtisi ihan kaikkialle.

Bristolissa on rähinöity ennenkin. Viime huhtikuussa kaupungissa nähtiin vastaavanlaista vandalismia, mutta se kohdistui silloin kauppaketju Tescon liikkeisiin

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme