Mainos
Mainos

Suomalainen Hongkongissa: Kymppiluokan myrsky

Hongkongia riepotteli viime yönä poikkeuksellisen voimakas hirmumyrsky. MTV3 Uutisten haastatteleman, kaupungissa asuvan Jaakko Sorsan mukaan tämänkertainen myräkkä oli kovimmasta päästä, vaikka tuuliseen säähän hän on taifuunikaudella tottunutkin.

– Olen asunut täällä kahdeksan vuotta ja on täällä aikaisemminkin ollut puhureita, joten ehkä niihin on tullut rennompi suhtautuminen, mutta tämä oli kyllä ihan kymppiluokkaa, kertoo ravintola FINDSin keittiöpäällikönä toimiva Sorsa.

Sorsan mukaan viranomaiset sanoivat, että Yhdysvaltojen hurrikaaniasteikolla eilinen myrsky oli luokkaa neljä.

– Se tarkoittaa sitä, että tuulee ihan tolkuttomasti. Tuulee, puita kaatuu ja ulkona on vaarallista, koska rakennustelineitä ja tavaraa lentää.

Yllättäen kaupunkiin iskenyt, nimen Vicente saanut taifuuni teki Sorsan kotimatkasta seikkailun.

– Olin tulossa kotiin työkeikalta. Asun täällä saarella ja tänne tullaan siltaa pitkin. Sillä matkalla metroliikenne pysäytettiin ja olin jumissa yhdellä metroasemalla ja sen ympäristössä, jossa ei ollut mitään muuta kuin epätoivoisia ihmisiä. Aika surkea tilanne, sataa ja tuulee ja ihmiset itkeskelevät.

Sorsa sai lopulta katon päänsä päälle, mutta kotiin hän ei päässyt.

– Sain kuitenkin taksin, kun huomasin, että yhdestä suunnasta tulee vartin välein yksinäinen taksi. Niistä oli tietysti hirveä taistelu, joten kävelin puolen tunnin reissun taksien alkulähteille ja löysin asuinkompleksin, johon ihmisiä tuotiin ja sain siitä sitten taksin, jolla palasin meidän ravintolan yhteydessä olevaan hotelliin.

– Kyllä siinä kävi minulle paljon paremmin kuin monille muille. Esimerkiksi meidän keittiömestari, joka lähti samaan aikaan kotiin, vietti yön siellä metrovaunussa puoli yhdeksään asti aamulla.

Varoituslaitteet ovat Hongkongissa Sorsan mukaan hyvät ja ne ennakoivat vaaratilanteet yleensä mainiosti. Tällä kertaa taifuuni teki kuitenkin U-käännöksen ja iski kaupunkiin, vaikka oletus oli, että se menee ohi. Siksi myrsky yllätti ison ihmisistä.

(MTV3)

Katso Janne Hopsun juttu (Seitsemän uutiset 24.7.2012)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme