Mainos
Mainos

Suomalainen Missourin tornadoalueella - katso tuhokuvat

Missourissa Joplinin kaupungissa riehunut tornado tuhosi eilen käytännössä kaiken ympäriltään. Suomalainen kestävyysjuoksija ja kauppatieteiden kandidaatti Aki Nummela oli kotonaan noin kilometrin päässä kaupungin keskustasta, kun tornado iski maahan.

– Valmentajamme kiiruhti noutamaan minut ja tyttöystäväni taloltamme viime hetkellä. Kuuntelimme sitten autoradiosta tornadon liikkeistä. Aluksi siellä sanottiin, että pyörre olisi ikenyt kotitiellemmekin, Nummela kuvailee.

Nummela uskalsi seurueineen kaupungin keskustaan parin tunnin päästä tapahtuneesta. Vastassa oli suurhävitys.

– Kaikki oli tuhoutunut puolentoista kilometrin alueelta. Joplinin lukiossa oli käytännössä vain pari pylvästä pystyssä ja autoja oli joka puolella.

Tilanne kaupungissa on katastrofaalinen. Kaupungin sairaala on tulessa, ja ihmiset yrittävät löytää sukulaisiaan ja naapureitaan tuhojen keskeltä. Viranomaiset eivät ole Nummelan mukaan antaneet vielä toimintaohjeita sen enempää.

Yliopisto muuttui kenttäsairaalaksi

Vielä eilen Nummela ja hänen tyttöystävänsä Carita Riutta juhlivat valmistujaisiaan Missouri Southern Staten yliopistossa. Nyt sama rakennus toimii kenttäsairaalana ja kodittomiksi jääneiden hätämajoituspaikkana.

– Koulumme yleisurheiluhalli on nyt evakkoon joutuneiden käytössä, Nummela kertoo.

Tornado iski Nummelan mukaan kaupungin köyhemmille alueille. Heidän asunnoissaan ei välttämättä ole samanlaisia tornadosuojia kuin rikkaiden kodeissa.

– Tuhot ovat kauheat. Vaikka tällä alueella onkin aina tornadovaara, kyllä tämä on ylivoimaisesti pahin Jopliniin iskenyt tornado, Nummela kauhistelee.

Nummela on helpottunut, sillä hän lähtee huomenna Kaliforniaan yliopistojen mestaruuskisoihin. Parin viikon päästä on edessä paluu Suomeen. Tyttöystävä jää kuitenkin vielä tuhoalueelle.

Paikallisen median mukaan tornado on tappanut lähes 90 ihmistä. Joplin sijaitsee vain joidenkin kilometrien päässä Kansasin ja Oklahoman rajoista. Kaupunkiin on julistettu hätätila.

Katso Aki Nummelan kuvat tuhoalueelta

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme